Loft-asunnon keittiö
Loft-asunnon keittiö
Hirsikoulun siirtoprojekti
Hirsikoulun siirtoprojekti

Yksilöllinen suunnitelma –ainutlaatuinen rakennus

Oma talo on rakennuttajalleen aina merkityksellinen ja mittava hanke. Suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjän toiveet ja tavoitteet sekä rakennuspaikan tarjoamat mahdollisuudet. Taidolla ja omistautumisella syntyy ympäristöönsä sopiva ratkaisu, joka on samalla myös asukkaidensa oloinen viihtyisä koti.

Asunnon ilme raikastuu usein pienelläkin muutoksella

Aina ei tarvitse lähteä suuriin toimenpiteisiin asunnon ongelmakohtien korjaamiseksi. Pienikin kohennus saattaa parantaa asunnon toimivuutta ja piristää sen ilmettä entistä viihtyisämmäksi. Asunnon pintamateriaalisuunnitelmalla saadaan aikaan yhtenäinen ja tyylikäs kokonaisuus persoonallisuutta unohtamatta.

Ympäristöönsä sopeutuva lisärakentaminen

Uusi talousrakennus, autosuoja, kuisti tai muu laajennus saadaan ammattitaitoisella suunnittelulla sopeutumaan luontevaksi osaksi kokonaisuutta, osaltaan jopa parantamaan sitä.

Suunnittelu

Olen erityisesti asuntosuunnitteluun, korjaus- ja perinnerakentamiseen suuntautunut arkkitehti. Oma toimistoni on toiminut vuodesta 2005 alkaen.

Satu-Maria Weckman

arkkitehti SAFA